Ihan selvästi on kevät jo "hiirenkorvalla", siis jo idussaan ja alussaan Viime viikonloppu oli häikäisevine auringonpaisteineen kevään ensimmäinen airut...i h a n a a
Olin viimeviikon kipeenä, enkä viikonloppunakaan jaksanut vielä mitään puuhastella mutta aurinko veti väkisin pihalle. Seisokelin takki päällä ja hohhoilin, nautin auringosta ja tuumin että kyllä se elämä taitaa taas voittaa. Kamera nyt tietysti piti olla mukana ja napsin muutaman traditionaalisen kuvan kevään kirkkaasta maisemasta. Pihatinttikin lauleskeli miulle pyrähdellen pihapuusta toiseen mutta se laulu ei ollut "titityy" vaan "titijui". Itseasiassa tuota titityytä ei ole kuulunut enää vuosiin.
Tässä tulosta pihatoljailustani.
siis niin ihanaa ja kirkasta
yritin katsella maisemia ja ympäristöä sillä silmällä, että löytyisi joku uusi kuvakulma/näkymä mutta mitäpä sitä flunssan sumentamilla aivoilla ja auringon häikäisemillä silmillä olis nähnyt muuta kuin hangella risteilevät tummat, puiden ja oksien luomat varjot ...niitäpä sitten kuvasin
kamera ei yrityksistäni huolimatta tarkentanut jääpuikkoihin, enkä huomannut sitä häikäisevässä auringonpaisteessa pihalla katoessani kameran ruutuun
Silja Europan keula? No ei sentään vaan aidan raoista kurkisteleva ilta-aurinko raidoittaa lumen peitossa olevan multakasan
tät mie olen odottanut; ilta-aurinkoa, joka värjää tienoota kullalla
Tulipa eräänä iltana makean nälkä ja eikun leipoma puuhiin
tässä omasta päästä kyhätty ananas-kookos-spelttikakku menossa uuniin, takana tekotarpeet
eipä tuo hirveesti noussut mutta eipä tainnut tulla tehtyäkään kaikkien taiteen sääntöjen mukaan, siis kun piti vaan äkkiä saada jotain kahvin kanssa
tässä pala, joka on vielä ihan lämmin eikä maistunut vielä miltään mutta muutaman päivän päästä tämä kakku maistui jo oikein hyvältä kun kookos ja ananas makustuivat. Tarttis opetella tuo vehnäjauhoton leipominen.
Koneella ompelua pitkästä aikaa
Tässä tuotokseni, froteinen kylpyhuoneen-/sängynvierusmatto ruusukuviolla ja pitsisomisteilla. Eräs rakas läheiseni vietti hiljaisesti ensimmäistä isompaa merkkipäiväänsä ja tokihan häntä halusin muistaa ja tämä matto meni mm. onnittelupostissa.
joku muukin on ollut taas ahkerana
Kommentit