Miten voikin olla joskus tuo otsikon keksiminen vaikeaa  se mitä on aatellut laittaa tuntuu lattealta ja kornilta

Olen kesäihminen ja rakastan aurinkoa mutta talvesta olen myös tykännyt, paitsi en viime vuotisista mustista loskatalvista. Siksi tämä talvi onkin tuntunut ihanalta. Tänäänkin aurinko paistaa taas ja se vetää väkisin ulos kameran kanssa.

viikko sitten pihalla lumitöissä kameran kanssa

kevyttä pakkaslunta oli mukava työnnellä rauhalliseen tahtiin (rivakkuuteen ei vielä pysty)

kirkas auringonpaisete piirtää kuusien varjot ladon lumiselle katolle

olen tänä talvena viehättynyt noista varjoista (olen varmaan sanonutkin sen jo aiemmin ja se näkyy kyllä kuvistakin)

Pari oravaa ilmestyi tänään pitkästä aikaa lintujen ruokapaikalle

Kissat kiinnostuivat vikkelistä veijareista heti

mutta kiinnostus lopahti pian

ainoa jääpuikko jonka näin tänään, vaikea kuvata kun aurinko paistoi seläntakaa suoraan kameran näytölle

vaikea kuvattava tämäkin, iso saavissa tehty jäälyhty. Pitäisi mennä polvilleen maahan että pystyis kunnolla säätämään kameraa, mutta kun polvet ei anna myöten....

Mie oon kaiken kiiltävän ja kimaltavan perään..

siksi mie yritän kuvatakin niitä Ripustin tämän swaron aurora boeralis sydämen kotikuusen oksaan ja aloin räpsimään, sitä välkehtimistä en onnistunut vangitsemaan kuviin mutta sain sentään pari suht terävää kuvaa....

Sarjassa kadoksissa ja nyt löytyneet. Etsin virkkuukoukkuja, olin omasta mielestäni nähnyt sen säilytysputkilon taannoin etsiessäni jotain muuta ja nyt sitten koitin muistella missä olin nähnyt sen putkilon. Kaivelin viimeiseksi askartelutarvikekoria ja penkoessani sitä käteeni osui litteä kirkas muovilaatikko; ja mitäs siellä laatikossa sitten olikaan...ei löytynyt virkkukoukkuja....

vaan nämä korut, ne olivat olleet kadoksissa melkein kaksi vuotta ja uskoin havittäneeni ne jollakin reissulla kaksi vuotta sitten kesällä, silloin reissasin paljon. Eniten surin tuota ranneketjua jossa roikkuu nuo kolme amulettia, jokainen niistä on muistona jostain tapahtumasta.

Lähetin ilosanoman tyttärelle noiden löytymisestä ja soitin vielä perään. Siinä sitten kerroin mitä etsiessäni olin nuo löytänyt. Tytär sitten kysyi, että "tällaistako etsit" ja kuvaili sitä virkkuukoukku putkiloa kun myönsin niin sanoi että tuossa se on hänellä pöydällä, ollut hänellä jo ainakin 3vuotta.......

SIIS MITÄ?!? eihän se VOI olla totta....alkaako miun muisti tehdä tepposia, voisin vaikka vannoa että olen sen putkilon nähnyt kuukauden sisällä....tai sitten niitä on kaksi....tai....mie oon sekoomassa...oon liian kauan pyörinyt yksin täällä kotona ja nyt alkaa pönttö viheltää.....

Carpe diem kahvimuki...mie törsäsin

En oo paljo liikkunut missään enkä kierrellyt kauppojakaan tämän saikun aikana, pakolliset asioinnit ja ruokakaupassa. Toissapäivänä oli pakko sitten  lähteä viimenään liikkeelle. Mun pitää hommata uudet näkimet ja piti lähtee uusia sankoja metsästämään. Menin tuonne reilun 20km päähän yhteen kauppakeskittymään, nääs siellä oli myös SS-optikkoliike. Aikani siellä soviteltuani pokia lähdin kiertelmään kauppaa. Mukihulluna olen mukihyllyjä pyrkinyt karttamaan, sillä aina sieltä joku tarttuu mukaan ja kaapit ei enää vedä enempää, mutta nyt uskaltauduin katsomaan tarjonnan.

Siellä sitten yhdellä hyllyllä muumimukien vieressä oli hyllyllä metrinen tyhjä kolo, jossa kökötti vain kaksi valkoistaTaika mukia. Otin toisen käteeni ja katsoin hinnan; 10 erkkiä ketale.....seurasi sekunnin harkinta "ostanko?, enköosta?..OSTAN!! kului toinen sekunti ja nappasin sen toisenkin "ostanpa molemmat"  Vähän raastoi mutta karistin ajatuksen mielestäni ja katsoin ansainneeni nuo. Ennoo katunu!

Viime vuoden puolella olen kattellu noita ja tykästyin tuohon värikkään runsaaseen kuvioon.