EDIT 18.1: Oli otettava takaisin Koon kesäinen värikäs kukkaköynnös (olisin säästänyt sen keväämmälle)koska se kaunis talvimaisemapohja ei pysynyt ruodussa kun klikkasi kommenttia vaan valahti alas.

Tuossa jo viime vuoden lopulla aloitin pienen ryhtiliikkeen elämässäni.

Siis todella pienen, sillä hiljaa hyvä tulee ja pysyvät muutokset tapahtuvat hitaasti, eikä niitä muutoksia saa kerralla tehdä montaa.

(täällä ei nyt sitten fontti taas pysy laisinkaan sellaisena minkä on valinnut grrrrrr (/T&%¤#¤#"/& Huuto ..mä en tuu toimeen tän kanssa)

 

Tuolla viime syyskuun lopulla kerroinkin jo aikeistani ja toteutinkin sitten marraskuussa. Hain ne pillerit..and now im free at last!!!Cool

Ensimmäinen pilleri oli jo niin tehokas että vieroittuminen alkoi heti, tupakointini väheni radikaalisti. Viimeistä askia poltin viikon ja viimeisinä päivinä sen yhden "pakollisen". Kahden viikon kuluttua kuurin aloituksesta loppui savuttelu kokonaan, ja helposti! Jopa niin helposti ja vaivattomasti, että olen pohtinut niiin hullua ajatusta kuin että, voiko ja saako tämä olla näin helppoa ? Yllättynyt No katsotaan sitten kun lääkkeet loppuu kuinka helppoa sitten on, kuuri jatkuu vielä pari kuukautta.

Mitään niistä karmeista sivuvaikutuksista ei ole tullut muuta kuin pahoinvointi jonkin ajan kuluttua pillerin nielemisen jälkeen.

Tuossa joulunaikaan mieleeni pulpahti pari kertaa aivan merkillinen ajatus; "pitäis lähtee lenkille"...siis MITÄ?!?! mistä tuo ajatus tuli?!?!

En ole ikinä saanut mitään makua lenkkelilyyn vaikka olen sitkeästi sitä yrittänyt useaan otteeseen elämäni aikana, se ei vaan ole minun laji. En siis ole lenkkeillyt.

Tuo ajatus kuitenkin on ilmeisesti tuolla taka-alalla muhinut tahdostani huolimatta ja ohjaa toimiani (sivupersoona ottanut ohjat Kieli ulkona).

Viime vuoden puolella tuohon ajatukseen liittyen ajattelin hankkia tuohon toimintaan tarvittavat välineet; siis kunnolliset liikkumisvehkeet.

Kävinkin niitä katsomassa ja sovittamassa täällä.

Nyt ne sitten hankin, eikä ne olekaan ihan tavalliset lenkkarit.

"these boots are made for walking, and that it's what theill do" (tai jotain sinne päin, sori huono englanti)

Tosiaan, oli nostettava jalat pöydälle välillä sillä olisin teputtanut niillä koko ajan kun totuttelin jalkojani niihin. Näin kävi viime syksynäkin kun kävin sovittamassa noita, kävelin ympäri liikettä. Eikä noita meinaa saada pysäytettyä Nauru. Parisen tuntia pitelin niitä jalassani ja kun otin pois niin tuntui ihan hölmöltä jaloissa. Kengillä oli luonteva kävellä.

enpä ole ennen hankkinut kenkiä joiden mukana tulee käyttöohjeet oikein DVD,llä.

joku muukin tykkää noista kengistä

Kengät oli pakattuna tukevaan laatikkoon ja käärittynä moneen silkkipaperiin, ihan niinkuin ennen vanhaan! Silloin kengät pakattiin laatikkoon ja noilla laatikoilla oli joka taloudessa käyttöä. Minä tein niistä lapsena nukelle sängyn.

Kenkälaatikolle oli heti käyttöä..

levitin paperit pohjalle ja oitis Rosmo teki valtauksen ja rupesi nukkumaan.

Sen verran erikoiset ja erilaiset nuo kengät ovat, että totuttelen niillä kävelemään ensin työmatkalla ennekuin liityn niiden kuntoilijoiden joukkoon jotka tuossa taloni ohi menevällä tiellä runsain joukoin  menevät.

En kyllä voi uskoa että mie puhun tällaisia...Yllättynyt

Mitähän vielä tapahtuu? Mitähän miun päässä vielä keksitään miun kropan menoksi?