Viimeisimmässä muutossani 4,5 vuotta sitten katosi minulta kaksi enkeliä.
Olen kääntänyt kaikki paikat ja pahvilaatikot (niitä on vielä jonkin verran koska tänne ei mahdu/voi laittaa koriste-esineitä esille) nurin monta kertaa etsiessäni niitä talosta ja ladosta. Sen tiesin ja muistin, että olin pakannut ne enkelit erityisen huolellisesti laatikkoon jossa oli muitakin koriste-esineitä samasta hyllystä missä enkelitkin olivat olleet. Mutta en ollut merkannut laatikon päälle sen sisältöä.

Olin jo taipunut siihen etten löydä niitä enää koskaan ja surin, koska nuo kaksi enkeliä olivat niitä harvinaisuuksia jotka minä ehdottomasti halusin ostaa ne nähtyäni.
Näillä kymmenillä harvemmin enää törmää sellaisiin asioihin tai tavaroihin mitkä on ihan pakko saada.

Nyt sitten joulun alla muutettuani telkkarikammarissa toisen kahdesta komerosta siivouskomeroksi löysin komeron lattialta yhden pienehkön pahvilaatikon, jonka omasta mielestäni olin jo myllännyt useaan otteeseen. No nyt sitten päätin katsoa kunnolla mitä olin tuohon laatikkoon pakannut. Aloin nostella sinisiä paperikääröjä, päällimmäisenä oli pari vanhaa arabian kahvikuppia ja seuraavaksi tunnustelin pohjalta mitä siellä on, koska en aikonut kokonaan purkaa laatikkoa. Käteni osui johonkin kovaan ja isompaan esineeseen ja esineen muoto sai minut hokemaan epäuskoisena "ei voi olla totta EI VOI OLLA TOTTA!!" esikoiseni varmaan vähän pelästyi ja luuli että mulle tuli joku hätä....rauhoittelin häntä ja sanoin että kohta kerron mikä on ja se selviää ihan just....

Nostin laatikosta toisen isoista esineistä, muodosta ja painosta jo riemastuneena tiesin, että siellä laatikossa on.. (
ja kaivoin sitten toisenkin esiin)....

               2175252.jpg
                   nämä..kauan kadoksissa olleet enkelini
voi että olin onnellinen p030.gif


   
2175036.jpg
he katsovat tyhjiä astioita edessään mutta minulla ei ole laittaa niihin sopivia kynttilöitä.
Näille on paikka ollut varattuna jo niin kauan kun ole asunut täällä mutta vielä en tiedä kestävätkö nämä todennäköisesti kipsiä olevat enkelit kuumaa, sillä kamarin uunin päällys on niiden paikka.
Mutta sillä ei ole väliä, sillä on että vihdoinkin löysin ne!

Muita enkeleitä
Tämä joulu on näköjään minulle erityinen enkelijoulu;
sain työkaverilta tällaisen kauniin lasienkelin
                               2162436.jpg

Ja sain vielä yhden enkelin lisää Mustin porukoilta...
                        2175065.jpg
rautaenkeli roosanvärisellä kristallisydämellä, oi että se on kaunis!

                        2175067.jpg