Ärhäkästä taudista en ole vieläkään kokonaan toipunut, väsymystä ja oireita on vielä.
Syksy on tosiasia, ei voi enää kesän rippeitä kerätä mistään. Tosin kukat kukkii vielä mutta selvästi luonto alkaa valmistautua talvilepoon. Keljuinta on tämä kylmyys, onneksi sateet loppuivat...ainakin toistaiseksi.
pihakoivuun lisääntyy keltaisia lehtiä päivä päivältä
jotka karisee alas "kypsyttyään" minulla on tapana jättää nuo lehdet maahan kevääseen asti, ei mitenkään kaunista mutta tarpeellista. Nurmikona on sammal ja nuo lehdet maassa on matoja varten, ne vievät niitä maan sisään siten vähän parantaen kasvualustaa. Tämmöisen neuvon olen jostain lukenut. Sitä paitsi ne on keväällä paljon helpompi haravoida, yksi kerta riittää kun niitä ei tipu koko ajan, selviän yhdellä haravoinnilla. Kätevää
On tässä ollut hiukan juhliakin; viime viikonloppuna luonani kokoontui aivan erityinen ryhmä hyviä ystäviä. Olemme kurssikavereita ja tutustuimme toisiimme 15v. sitten eräällä vapaaehtoisjärjestön kurssilla. Meitä kurssilaisia oli ympäri suomea.
Kurssi kesti 9 päivää ja tunteja kertyi luentojen ja kurssiohjelman tiimoilta 80 tuntia.
Illalla ja pitkälle yöhön tehtiin vielä ryhmätöitä joka ainoa ilta, jotka sitten purettiin kurssin aikana. Unet jäivät tuona 9 päivänä todella vähiin
Olimme koko tuon ajan kurssipaikalla tekemisissä vain toistemme ja kouluttajien kanssa.
Kurssin päätyttyä ja kotiin päästyäni pääsin heti seuraavana päivänä tositoimiin viranomaisten kutsusta, soveltamaan käytäntöön juuri oppimiani tietoja ja taitoja.
Meillä oli mahtava ryhmähenki
, on edelleen ja hitsaannuimme tiiviisti yhteen ja siitä lähtien olemme kokoontuneet kaksi kertaa vuodessa milloin missäkin päin suomea, ollaan koluttu suomi päästä päähän. Tämä kurssi taitaa olla ainoa laatuaan tässä vapaaehtoisjärjestössä, joka pitää näin tiiviisti yhteyttä kurssin jälkeen.
Kurssitapaamisiin liittyy aina jotain tekemistä tai pientä koulutusta.
Tällä kertaa jotkut olivat päättäneet "hävittää" suuren tukkikasan.
Minulla on seisonut reilut kaksi vuotta 15 kuution polttopuurankasa, koska se oli niiiin järeätä ettei minun rahkeeni ja voimani olisi riittäneet, eikä olisi ollut turvallistakaan minun yksin ruveta sitä moottorisahalla pätkimään. Moottorisahan käyttö on tullut kyllä minulle tutuksi täällä maalla asuessa ja ostin sellaisen heti tänne muutettuani.
Kuvasatoa viime viikonlopulta
ensimmäseksi kuitenkin puiden latoon viemistä helpotettiin poistamalla ladon takaovi
lauantai aamupäivällä pärähti....
polttopuurankakasa hupenee pätkiksi kahden taitavan kurssikaverin käsittelyssä.
toinen sahuri toisella puolen kasaa...oli melkoinen pärinä.
Joitakin kurssikavereita huoletti sahojen meteli, häritseekö naapureita...no ei varmaankaan koska naapureistakin kuuluu melkein joka viikonloppu samaa pärinä.
puut pienittiin ennen latoon viemistä, tässä perinteisesti kirveellä.
Kaksi käytti kirvestä, oli muuten ilo katsoa miten helpon näköisesti tuo pilkkominen kävi näiltä miehiltä.
kuiva kuusikelo on erittäin työläs pilkkoa kirveellä, oksat ovat kuin teräsnauloja ja kirves täytyy saada osumaan oksien väliin että halkeaa. Olen sen verran niitä pilkkonut, että kokemusta on.
yksi ystävä toi tullessaan klapikoneen, väsymättömän pilkkojan ja sillä halkesi pölli kun pölli. Vällillä puut valittivat klapikoneen puristuksissa, päästelivät narinaa ja rätinää mutta periksi oli annettava hankalimmankin puun. Hyvä kone ja minäkin sain työskennellä tuolla koneella, vaikka pääasiassa olin muonituksessa ja hääräsin keittiössä. Vaihdeltiin hommasta toiseen, että kaikki pääsivät välillä huilaamaan klapikoneelle.
viimeinen tukki pätkittävänä. Väsymättä ystäväni ahersivat, tuskin malttoivat pitää taukojakaan. Alkuiltaan mennessä koko 15kuution rankakasa oli pätkitty ja melkein kaikki pilkottuna.
sunnuntai aamuna takaovi laitettiin takaisin paikoilleen
puita pursuaa
Myös jkv jo hapero etuovi pääsi korjaajan käsiin.
Lato on painunut vuosien saatossa noin 20cm ellei enemmänkin ja ovi on painunut mukana, se oli kiinni vain enää yläsaranassa ja alaosa oli maata vasten.
Jouduin latoon mennessäni aina nostamaan ovea kahvasta saadakseni sen auki.
Nyt ovi sai uudet saranat, jotka ovat kuitenkin vanhat ja löytyivät ladosta, itseasiassa siellä on useammatkin vanhat saranat, joista yhdet olen itse ostanut uutta ovea varten.
Ovi sai myös uuden paikan, niin ettei se enää lepää maata vasten vaan on hiukan ylempänä ja alaosaan jään kunnon tuuletusrako.
Tuo oviaukko on niin matala, että olen kalauttanut pääni kipeästi yläkarmiin useammankin kerran, en ole 4 vuodessa oppinut vieläkään nöyrtymään
vanhat, kyläsepän käsin tekemät saranat olivat noin parilla kymmenellä naulalla/sarana kiinni ja ystävälläni oli melkoinen urakka kiskoa niitä pois, meinasi hapero ovi hajota siinä.
Ilmeisesti se saranavarasto on kertynyt vuosien saatossa kun on aiottu vaihtaa ne mutta päädyttykin korjaamaan naulaamalla.
korjauksessa karmin puolelta irroitettu saranan osa sai uuden tehtävän,
pääsi pitämään ovea kiinni. Tuo säppi täytyy vielä kiinnittää ketjuun ettei huku ja minulta löytyykin tyyliin sopiva vanha ruosteinen ketju. Uusi kiiltävä ketju ei tule kuuloonkaan.
Siellä ne ovat, pilkotut puut. Tuo korkein kohta on on yli 2m. korkea.
Arvatkaa lämmittävätkö nuo puut; KYLLÄ ja niillä on kaksinkertainen lämpöarvo, ne lämmittävät tulisioja ja kaikkein eniten sydäntäni.
Joka kerta kun haen noita puita, niin joka kerta muistan lämmöllä tätä erityistä ystäväjoukkoa ja halaan heitä mielessäni lähettäen sen ajatuksissani jokaiselle
Kommentit