Lauantai aamuna olo oli jotenkin parempi kuin edellisenä päivänä ja aamulla aloin raijaamaan isoja kiviä lumikolan kanssa saunan päädystä pihan poikki tarhalle.
Lumikola on erittäin hyvä vekotin raskaiden taakkojen kuljettamiseen kesällä.
Tuo kiviurakka vei mehut tyystin.
Tytär soitti ja halusi tulla avuksi.
Tyttären hakureissun jälkeen en jaksanut enää mitään, en edes seisoa. En oo ikänä ollu niin loppu, tosin en ollut vielä toipunut täysin flunssasta ja sen päälle pukkasi nyt vielä poskiontelotulehdus, joka oli viimenen niitti. Perjantaina olin aloittanut antibioottikuurin.
Tuo lauantai olisi pitänyt kokonaan levätä.
Emmekä sitten tehneetkään mitään muuta kuin saunoimme illalla ja söimme tyttären tekemiä herkullisia lämpimiä voileipiä.
Sunnuntai aamuna olo oli jo parempi, antibiootti alkoi purra, joten eikun verkon kimppuun.
Toisen puolen verkotus sujui ongelmitta mutta toinen puoli takkusi takkuamistaan ja tosissaan. Ja tietysti tämä takkuamis puoli oli se muutenkin hankalampi puoli; kotikuusen oksat tiellä koko ajan ja niiden pois tieltä saamiseksi piti keksiä keino
(kuvassa näkyy oikeassa alareunassa 10-20kg kivillä lastattu lumikola)
kuusenoksille piti laittaa "huivi" päähän, eli vedettiin ne peiteharsolla pois tieltä, että mahtui keikkumaan tuolla ylhäällä. Korkein kohta on 3 metrin korkeudessa ja sekin aiheutti pään raapimista; olin ostanut A-tikkaat joilla sitten ylsin sinne helposti sillä tikkaitten ylätaso on 1,2metrin korkeudessa ja minulla on pituutta 170 joten siitä tulee 2,90....
MUTTA juuri tämän puolen maasto aiheutti lisähankaluutta...on erittäin epätasainen.
Piti keksiä keino millä tikkaat saa tukevalle pohjalle.
Onneksi säästän tavaroita tyyliin "sitä joskus kuitenkin tarvii" ja olinkin säästänyt yhden isomman kuormalavan, joka tuli nyt enemmän kuin tarpeeseen.
kuvasta näkyy vähän mitä virityksiä tarvittiin jotta alusta tikkaille olisi tukeva.
Kiviä tiiliä ja puunkappaleita piti käyttää lavan alla korjaamaan maaston epätasaisuus.
Työskentelyleveys oli kohdassaan vain noin puolimetriä ja kun piti vaihtaa paikkaa niin taas se ruljanssi uudestaan; lavan siirto ja tuet alle. Tuossa hommassa meni enemmän aikaa kuin verkon kiinnittämisessä. Se oli yhtä säätämistä koko ajan.
Eikä tuo vielä mitään mutta kun sitä p....hanan verkkoa ei saanut millään suoraan, se venkoili niin paljon, ettei sitä voinut kiinnittää. Verkko on pienisilmäistä, hitsattua lankasuoraa raudoitusverkkoa, eli ei ole velttoa.
Otettiin tarkat mitat ja vielä tarkistettiin. Mittojen mukaan leikattiin maassa tuo viidenmetrin kiilamainen kaistale ja ruvettiin sitä sitten laittamaan tyttären kanssa häkin yläosaan. Tuossa hommassa olisi olleet tarpeen kolmannet kädet, oli sen verran hankala nostaa ja saada kohdalleen.
Napsin sen kiinni sieltä täältä ja aloitin sitä sitten kiinnittämään kunnolla.
Aloitin seinän vierestä sieltä korkeimmalta kohdalta ja verkon leveämmästä päästä, nivoin sen kiinni kunnolla tukevalla rakennusnitojalla. Uskoen että se menee suoraan paikalleen, niinkuin toisellakin puolella, vaan ei.
Metri meni hyvin mutta sitten ilmeni ongelmia.....tytär ilmoitti toisesta päästä että alareuna lieputtaa.. ja niinhän se teki se oli kuin kesäisen kukkamekon helma...
Tästä alkoi sitten sen päiväinen irrotus ja kiinnitys rumba..vuoron perään kumpaakin.
Aikamme tuota rumbaa "tanssittuamme"; ylös tikkaille..alas siirtämään lavaa...ylös tikkaille jne, luovutin. Ei onnistunut, niin ei onnistunut.
Kaiken kukkuraksi selvisi, että toinen edellisenä päivänä hakemani valokate oli muotoutunut käyttäkelvottomaksi. SEKIN VIELÄ!!!!
Olin ymmälläni ja lopen väsynyt, sekä lyötynä tympääntynyt koko touhuun rehkittyämme aamusta iltaan.
Seuraavassa syy miksi vääntynyt valokate oli viimenen pisara.
Rautakauppa episodi:
Perjantaina väsyneenä ja kipeänä töistä tultuani menin suoraan rautakauppaan hakemaan puuttuvaa verkkoa ja paria kaistaletta valokatetta.
No, eihän se asiointi suju rautakaupassa kädenkäänteessä, jos täytyy hakea noutopihalta jotain, vaikkapa jo varattua tavaraa, niinkuin minä nyt.
Olin varannut rautakaupasta peräkärryn, no sitä etsittiin ja selviteltiin missä se on ensin puolituntia. Sinne varauskirjaan ensinnäkin oli laitettu ihan väärä päivä!
Sitä vatuloitiin kassalla muutamia minuutteja ja minä väänsin jo ratakiskoa ja tavasin "o l e n varannut sen peräkärryn p e r j a n t a i k s i" olivat nääs laittaneet sinne 22.5 eli torstain. Olivat poloiset sekaisin päivistä, ainakin se joka otti varauksen vastaan.
Noooo, peräkärry sitten löytyi lopulta ihan omasta paikastaan parkkipaikalta.
Minun autossani ei ole kiinteää vetokoukkua ja minulle itse kauppias, jolta alkuviikosta varasin ne tarvikkeet, lupasi apua vetokoukun kiinnitämiseen "kyllä ne pojat osaa sen laittaa sulle". Vaan eipä osannut, tarvittiin avuksi asiakas viereisestä parkkiruudusta jolla oli samanlainen koukku perässä.
No sitten peräkärry koukkuun ja ajo noutopihalle (en ole koskaan vetänyt peräkärryä).
Sitten se turhauttavin työläin osuus noutopihalla.
Pari asiakasta mätti tavaraa peräkärryihin ja kyselin heiltä onko myyjää paikalla
"ei o näkyny mutta tulee varmasti kun lapat tavarat kärryyn ja yrität ajaa pois"
Myyjiä ei näy, ei saa kiinni, luikkivat varmaa pakoon asiakkaan nähdessään
ja siellä sitten olin jumissa ja haahuilin ympäriinsä yrittäen löytää ne piiloilevat myyjät. Kauppiaskin puikkelehti kuin kärppä siellä noutopihalla hartiat kyyryssä sen näköisenä että "älä puhu mulle äläkä ainakaan kysy mitään"Viimein tuli joku ja lappasi tavarat kärryyn. Kävin kassalla hoitamassa laskun ja lähtiessäni hoksasin, että täytyyhän ne tavarat jollain kiinnittää!
Käännyin ovelta takaisin pyytääkseni kiinnityshihnat, niin äsken tyhjällä kassa oli jo jono!! Odottelin minuutteja ja sitten vaan ronskisti pyysin ne hihnat.
En ole niitä koskaan ennen kiinnittänyt ja aikani niitä käsissäni väänneltyäni totesin että tarvitsin apua.
Myyjiltä sitä oli turha odottaa, niitä ei taaskaan näkynyt missään.
Ohi oli kulkemassa ne noutopihalla näkemäni kaksi miestä, joilta olin kysynyt myyjiä. Pyysin apua ja he auliisti kiinnittivät ne hihnat ja opastivat kuinka niitä käytetään. Kiitos heille!!
Noiden kahden tavaran saaminen kotiin, 4km päähän, kesti puolitoista tuntia.
Ajo kotiin ja parkkeeraus portille, en ajanut pihaan sillä peruuttamisen opettelun jätin toiseen kertaan. Nostelin ne valokatteet ladon edessä olevan lautakasan päälle ja verkkorullan viereen. Vein kiireen vilkkaan peräkärryn pois ja ajoin takaisin kotiin lopen uupuneena.
Minä pölvästi en tajunnut, eikä kukaan sanonut miten ne valokatteet olisi HETI pitänyt varastoida. Minun väsyneisiin ja sumeisiin aivoihin ei tuo asia pälähtänytkään, että ne voi vääntyä vajaan parin päivän makoilun jälkeen. Lautakasa näytti suoralta mutta ilmeisesti ei ollutkaan koska valokate oli venkura ja näin ollen käyttökelvoton.
SIKSI tuo vääntynyt valokate löi minut lyttyyn.
Jos joku voi mennä pieleen niin se varmasti menee.
Tytär puhalsi pelin poikki ja sanoi menevänsä tekemään ruokaa, täytettyjä paprikoita. Tyttären tekemät kasvis- ja sienitäytteiset paprikat ovat herkkua
Tuo vähän korjasi oloa ja ajattelin, että nyt on hyvää mieltä saatava, jostain.
Oltiin jo suunniteltu aiemmin päivällä kuitenkin tarhan testausta. Laitettiin illalla katolle puuttuvan valokatteen paikalle pressu ja katsottiin ettei verkon saumoissa ole selviä aukkokohtia mitkä kissa huomaa. Katseltiin vähän niinkuin kissan silmin tarhaa sisältä käsin.
Vahtimatta kissoja en sinne laskisi. Siispä minä aioin istua kissa vahtina ensimmäisen tarha ulkoilun aikana.
Raahasin tuolin tarhan perälle ja istuin siihen, tytär repesi täysin nähtyään minut istumassa vielä tyhjässä tarhassa. Meinasi tukehtua nauruunsa ja sanoi tyrskähdellen että siinä on sulle ulkoilupaikka kun dementia iskee
"näin meidän mammaa ulkoilutetaan turvallisesti".Saatiin rankan päivän jälkeen mielen kevennykseksi makeat naurut ja tytär saatuan naurun loppumaan siirtyi sisälle valmistamaan ruokaa ja avaamaan ikkunan kissoille.
Seuraava kuvasarja puhukoon puolestaan
ensimmäisenä alas hyppäsi puuhka
tämä tyttö ulkoili vapaasti kolme vuotta sitten ja muistaa sen, heti oli niinkuin menossa pitemmälle ja ihmetteli verkkoa
"tuolla on jotain...pitäisi päästä.."
iltaruuhka ikkunalla
sitten tuli tilkkutäkki ja ihmetteli ettei päässyt pitemmälle,
tässä pettyneenä istuu ja into katosi
sitten ikkunalla kuikuilivat pojat
Musti tuli ulos kolmantena, tottunut ulkoilija
punaturkki tuli sitten Mustin jälkeen ja on pojalla silmät ymmyrkäisenä.Tämä ei ole ulkoillut sen jälkeen kun karkasi 11 viikkoisena pentueestaan viikon reissulle, jonka jälkeen päätyi minun kissaksi.
tämä poika ei minua hämää, tässä tutkaillaan ylhäältä rakoa mistä voi livistää suuremmille laitumille.
Alta viiden minuutin tarhaan tulon jälkeen oli pakoreitti jo selvä
eikun toimeksi, piti vaan mennä paremmalle paikalle päästäkseen sinne aukolle paremmin. Musti, oppipoika katsomassa miten se livistäminen käy
tuolta valokatteen alta se olisi sujahtanut sukkana ulos tarhasta jossen olisi mennyt väliin. Minä osasin tuota odottaa ja olinkin valmiina.
komensin pojan alas verkolta ja se totteli kiltisti mennen vahtituolilleni salamana
"tuo pressu ei taida olla kvin hyvin kiinni, sitä kautta voisi päästä ulkopuolelle"
tämä poika nautti täysin siemauksin ja oli innoissaan
Musti ihmettelee tuolilla mihin se veikka jäi
"veikkaaaa tuuu ulos"
nämä kaksi arkatassua eivät uskaltautuneet ikkunalautaa pidemmälle
Tämä kissojen ensiulkoilu ja tarhan testaus hetki pelasti pieleen menneen päiväni täysin, tuli hyvä mieli kun näki miten kissat nauttivat ollessaan ulkona kanssani.
Kaiken kiireen keskellä otin kuitenkin itselleni pienen hetken nauttia alkukesän ihanuudesta pihapiirissä; kukkivat omenapuut
"sitten kun..sitku"
Pysähdy!
Kesä menee ohi ennekuin huomaakaan ellei ota aikaa pysätyä edes hetkeksi katsomaan sen kauneutta, kuuntelemaan sen ääniä ja haistelemaan niitä huumaavia tuoksuja mitä heräävä luonto saa aikaan.
Kommentit