...kun ei keksi mitään jutun juurta....onko sitten pakko kirjoittaa...ajattelee varmaan joku.
Mutta nythän on niin, että tähän blogiin saan minä vuodattaa vaikkapa pään tyhjyyttä
Tää on vähän niinku päiväkirja johon joillekin on annettu "tirkistelyoikeus".Itse asiassa tuli pakottava tarve saada tänne edes jotain kun halusin ton soppajutun tosta ensimmäiseltä sijalta pois.
Eikä tämän ikäisen kotona viihtyvän immeisen elämässä mitään ihmeitä tapahdu, enää.
Sitä jokapäiväistä....nyt kuitenkin olen lomalla kaksi viikkoa ja saan nukkua aamulla piiiiiiitkääään...vaan olen herännyt kuitenkin jo n. 8.00. Oikeastaan hyvä aika, päivä olisi piloilla jos puoleen päivään lojuisi sängyssä
. Tosin yksi kissa pitää huolen siitä, että heräilen monta kertaa aamulla , se pitää huolen siitä tulemalla istumaan hartian päälle tai rinnan päälle ja tuijottamalla mnua. Nuku siinä nyt sitten.Kuvia olen kuitenkin räpsinyt, kuinkas muuten kissoista
..niin ja tietysti olen tehnyt tätäkin melkein joka päivä
ja tätä joka päivä 
ja tätä joka päivä 
ja tätä vähän 
ja tätä joka päivä monta kertaa 
ja muutakin mutta kun ei ole hymiöitä niihin.... 
No..jaaritukset sikseen kuvasatoa seuraavaksi....
(kuva Terhi Salonen)
Arkistojen kätköistä löytyi kuvia parin vuoden takaa kun oltiin punaturkin kanssa kotikissanäyttelyssä tyttären avustamana. Lähdin ihan vaan katsoakseni ja kokeakseni jotain uutta ja tämä kissa oli ainoa mahdollinen näyteltävä luonteensa vuoksi, peloton ja stressaantumaton.
Tämä poika oli silloin pikkusen vajaa vuoden. Eipä sieltä ilman palkintoja kotiin tultu; sai toisen palkinnon sarjassaan (tuo vaaleanpunainen ruusuke)
ja saipa vielä mitalin persoonallisuudestaan. Muistaakseni tuossa näyttelyssä näitä punaisia kissoja oli vain kolme, kaikki eri sarjoissa muistaakseni.
Laitan joskus vielä kuvaa kun mitali keikkuu kaulassaan, kunhan ensin vähän manipuloin sitä kuvaa niin, ettei siinä näy muuta kuin tuo katti.
(kuva Terhi Salonen)
Tämä poika viihtyi erittäin hyvin tuossa näyttelyhäkissä, yllätyin, jopa niin kun kotiinlähdön aika koitti 11 tunnin oleilun jälkeen, harasi vastaan kun otin pois sieltä. Sillä näytti olevan jopa kivaa tuolla vaikkei tilaa ollut kuin n. 20cm hiekkalaatikon ympärillä. Tuossa makoilee hiekkalaatikolla, jossa muuten näytti muutkin kissat viihtyvän.
Päivä oli pitkä, 11 tuntia joutui olemaan tuossa häkissä, mitä nyt sitten tuomarin edessä välillä käväistiin. Tämähän pisti ranttaliksi siellä, nuori kun oli niin olisi halunnut lähteä juoksentelemaan siihen suureen näyttelyhalliin.
Se pääsi karkuun minun käsistä ja tuomarin käsistä mutta tuomarin avustaja otti ilmasta kopin.
Tämä murisi tuomarin pöydällä minulle kun jouduin pitämään kovakouraisesti kiinni, tuomari tuumasi vaan, että on juttelevainen kissa. Tuo tuomari oli mukava ja käsitteli kauniisti kissoja.
(kuva: mun nuorimmainen) kuva syksyllä -05
Tässä poikuli n. puolivuotiaana, on ihan vauva vielä.
Edit/lisäys:
Nämä kissat ovat valloittaneet sydämeni, kukin omalla tavallaan.
(moni muukin kissa on valloittanut mutta kaikkia ei voi pitää)
Täytyypä kertoa hieman enemmän kissojeni hankkimisesta ja tuosta punaturkista, se on minulle hieman erityinen kissa.
Viimeeksi minulla on ollut kissa v.75-80.
Asuin ennen tänne muuttoa rivarissa ja kissaihminen kun olen ollut koko ikäni (tulin jo lapsena usein maalta kotiin kissanpentu taskussa, äidin harmiksi) tiesin hankkivani kissan kun muutto maalle on tosiasia. Tuo tosiasia oli vihdoinkin edessä neljä vuotta sitten.
Päätin hankkia kilpikonnavärisen kissan ja löysinkin sellaisen ennen muuttoa.
Olin myös ajatellut hankkivani punaisen poikakisun, kun sopiva löytyy.
No, hakiessani tilkkutäkkiä tuli hännätön puuhka mukaani samasta paikasta kun tilkkutäkkikin. Tämä hännätön olikin sitten yllätys, tasan kuukauden kuluttua tulosta tänne se pusersi viisi pentua joista yksi jäi tänne. Muut saivat hyvän kodin.
(kuva; Teija) pennut 10t. ikäisiä
Siis, minulla olikin sitten kolme kissaa mutta ei punaista poikaa...
Aloin etsiä netistä ja saman "firman" sivuilta löysinkin sopivan ehdokkaan (kuva ei tehnyt oikeutta pojalle) näiden tyttöjen sekaan. Rohkea ja peloton.
Tämä poika oli kotoisin jostain maatalosta ja lähtenyt omille teilleen navettapesueesta 10 viikkoisena. Viikon seikkailtuaan metsässä
päätyi jonkun mökille kilometrin päähän kotoaan. Tämän rääpäleen sitten löysi mökilleen tullut mökkiläinen. Tämä löytö tapahtui syntymäpäivänäni.
He ottivat sitten yhteyttä eläinlääkäriin ja veivät sen sinne, josta päätyi sitten kissojen ensikotiin, josta itse sen hain.
Tuossa ensikodissa oli iso paimenkoira jolle tämä rääpäle oli isotellut. Siis varsin rohkea ja peloton, mainio pakkaus oli ensikodin maininta tästä kissasta. Sehän sopi minulle. Kotimatkaa oli n. 40km eikä ihan heti oltu kotona ja varsin elävästi muistan sen kun tuo rääpäle istui nätisti isossa kuljetuskopassa varsin lunkin rauhallisena, kysyvästi katsoen minuun ja vuoroin tyttäreen naukaisten kysyvästi silloin tällöin "joko ollaan perillä?" aikansa "kyseltyään" kävi sitten nukkumaan.
Tänne tultuamme tuo rääpäle oli heti kotonaan. Ei minkäänlaista arkailua vaan uteliasta ja innostunutta säntäilyä ja leikkimistä. Yllättävää, koska tämä ei ollut aiemmin koskaan ollut sisätiloissa ihmisen kanssa, paitsi se muutama päivä siellä ensikodissa.
Täällä muut kissat sähisivät viisi päivää pikkuraukalle, joka osasi pitää kyllä puoliaan oikealla tavalla, ei perääntynyt muttei hyökkäillytkään, sähisi vaan takaisin. Puuhka säikähti uutta tulokasta, jopa niin paljon, että asui tuon viisi päivää korkeuksissa.
Tuo puuhka sitten adoptoi punaturkin tajuttuaan, että se on tullut jäädäkseen.
Vieläkin, kun joku rähinä syttyy tässä laumassa, niin puuhka ryntää heti paikalle katsomaan ettei "vauvalle" vaan kukaan tee pahaa.
Tuo punaturkki osaa sitten joskus olla pahankurinen; kun sillä on tylsää, niin se menee kiusaamaan tilkkutäkkiä saadakseen sen huutamaan, siirtyy sitten takavasemmalle seuraamaan kun puuhka tulee kurittamaan tilkkutäkkiä, joka puuhkan mielestä on tehnyt pahaa ottopojalle. Että osaa ne elukatkin.....
Nyt sitten olikin haluamani kissat koossa, kahdella "ylimääräisellä" varustettuna.
Sitten, viime kesänä otin hoitooni kissavanhuksen, joka oli tiineenä. Pari päivää täällä oltuaan se pykäsi neljä pentua.
näistä sitten yksi otti minut omakseen, Rosmo-Hymy-Rymy-Vaijeriville, miksikä nyt milloinkin sitä kutsun.
tässä noin pariviikkoisena, enkä edes ajatellut ottaa tätä
tässä noin 4 viikkoisena
komentaja ei sietänyt tätä kakaraa yhtään, ei kuitenkaan kurittanut
Rosmo yritti päästä puuhkan hoivaan mutta tälle adoptio kiintiö tuntui olevan täynnä
Tässä puuhka "suojelee" omaa aikuista pentuaan.
tässä lötköttelee velipojan korissa ruskovillan päällä
Tähän laumaan kuuluu vielä toistaiseksi hoitokissa, Rosmon veli Musti (ent. Mursu-Rusetti)
vauvana n. 2 viikkoisena
Mustista on tullut reissukissa, reissaa kodin ja syntymäkodin väliä hyvin tottuneesti ja on kotonaan molemmissa paikossa.
tämän kuvan otin eilen
(tulipa pitkä edit..huhhuh)
************************
(kuva;mun nuorimmainen) kuva parin vuoden takaa
tässä tyypillinen viilihetki, punaturkki nuolee purkista ja komentaja nuolee kantta.
tässä tilkkutäkin etujalat, oikeassa etutassussa kolmen värin selkeä rajakohta, vielä pitäisi saada kuva takajalkojen "stay-upeista".
kirjahyllyn kunkku Musti
punaturkki ei luovuttaisi paikkaansa millään
ei kun niskaan kiinni..."mitäs tää on?" kertoo Mustin ilme
"anna mun kaikki kestää"
Musti lähdössä viikonlopuksi kotiin.
kirjahyllyn koristeet
korikissa
sain pikkusiskolta aivan ihanat kisukorvikset mutta vaikea on ottaa itsestään lähikuvaa ja vieläpä sivusta, otan paremman kuvan vielä....
vessaan sain hankittua sopivaa rekvisiittaa. Nuo korit olivat halvennuksessa ja maksoivat 2.77 kpl. Ämpäri oli kallis, jäljitelmä emaliämpärillä oli hintaa 4.95 eli melkein 30mk!!!!
Lopuksi
nämä kengät minun oli ihan pakko saada! Onhan ne vähän kornit mutta just siks ne onkin niin ihanan hömpät.
En ole vuosiin enää kävellyt korkkareilla, enkä niitä ole juurikaan katsonut, koska mukavuus ennen kaikkea.
Mutta NUO oli ihan MUST,! Tilattiin työporukalla yhdestä postimyyntikatalogista kesähepeniä ja nuo osuivat silmiini ja tilasin ne. Saa nähdä kuinka usein niillä kopsuttelen...olivat yllättävän hyvät jalkaan mutta sitten sen vasta tietää kun kävelee oikeesti niillä muutaman kilometrin. Voihan niillä vaikka sitten ilmastoida nurmikkoa.......
Näytin noita yhdelle nuorehkolle miespuoliselle työkaverille ja se kehtasi nauraa huvittuneena!!! Oli ihan sillä hilkulla etten kopauttanut sitä päähän noilla kengillä
Kommentit