Tästä en ole kertonut täällä mutta nyt haluan puhua siitä, koska se tuntuu hallitsevan kuitenkin elämääni voimakkaasti. Josko joku saisi apua tästä ja rohkeutta hakea apua.
Olen unohtanut sen, yrittänyt selitellä oireitani jollain muulla ja syytellyt itseäni laiskaksi ja saamattomaksi d045.gif

Se rauhanen, onko se nyt niin kauhean pieni, mahtuisi kuitenkin kouraani mutta kuinka suuri merkitys sillä onkaan ihmisen elämässä ja jaksamisessa. Se vaikuttaa aivan kaikkeen, jopa ihmissuhteisiin. Tähän löytyy selitys, jos jaksat lukea tämän loppuun.

Vaikutukset ovat niin laajat, että kerron vain pääpiirteittäin tästä pienestä, elämäni suurimmasta vaikuttajasta viime vuosina.
Kilpirauhanen, sehän se. Kun se toimii moitteetta sitä ei huomaa, eikä tule edes ajatelleksikaan. Mahtavatko kaikki edes tietää omistavansa sellaista g010.gif

Minun kilpirauhaseni alkoi muistuttaa olemassa olostaan todenteolla viisi vuotta sitten.
Minua tuo kaulalla elävä, alienin näköinen, kaksiosainen möllykkä on kiusannut varmaan koko elämäni. Melkein viisi vuotta sitä on hoidettu ja koitettu saada tasapainoon, heikohkolla menestyksellä. Miten sitä ihminen unohtaakaan asioita, niinkuin minä tämän sairauteni. Sitä tuudittautuu siihen, että kun on lääkitys päällä, niin se on siinä sitten, ei kun porskuttamaan! Vaan eipä se menekkään niin, sen olen joutunut pettyneenä huomaamaan tässä näiden vuosien varrella.

Kilpirauhaseni heittäytyi ensin laiskaksi, ja olo oli hirveä; iho paksu kuiva ja karhea, naama kuin quasimodolla, hirveä palelu koko ajan, turvotuksia, jähmeyttä ja kankeutta, ajatuksen hitautta tai ei ajatuksia ollenkaan, ei mitään sisäistä elämää vain väsymys ja uupumus. Pahin kaikista oireista oli järjetön väsymys ja uupumus johon ei auttanut minkäälainen nukkuminen. Aamulla töihin ajaessa olo oli kuin olisin valvonut viikon putkeen. Yhtä paha, ellei pahin oire oli masennus ja alakulo, joka johti eristäytymiseen muista ihmisistä, ei yksinkertaisesti jaksanut mitään, kaikki oli aivan yhdentekevää.

"
"… Kilpirauhaspotilaat, varsinkin vajaatoimintapotilaat, hakevat hiljaisuutta ja rauhaa. He eivät viihdy aktiivisessa ja meluisassa ympäristössä, ja heillä on yleensä hyvin alhainen sietokyky koville äänille. Heillä on tapana hakeutua paikkoihin tai tilanteisiin, joissa he voivat rauhassa vajota omiin ajatuksiinsa ja yksinäisyyteen."
"Vajaatoimintapotilaat voivat helposti erakoitua ystävistään, ja he eivät mielellään puhu paljon tai lähde pois kotoaan. He voivat kadottaa kaiken motivaationsa olla missään kanssakäymisissä kumppaneidensa kanssa. Yleisesti ottaen vajaatoimintapotilaat vain haluavat olla yksin. Heitä vaivaa jatkuva halu nukkua, ja lähimmä
isten yrityksistä huolimatta he erakoituvat helposti."

http://www.kutina.fi/ARMOUR_FAQ.html#paljonkoarmour

(linkistä löytyy runsaasti selvitystä)

Minusta tuntui, että ympäristö piti minua jotenkin outona, tokihan minä olin outo, itsellenikin! Mutta sen aiheutti tuo riivatun lihakimpale kurkulla.
Kaikki ne vähäisetkin voimani sain pinnistää töissä, jossa työ on pakkotahtista ja hektistä, sekä erittäin suurta tarkkuutta vaativaa. Jotenkin sitä vaan rämpi päivästä toiseen.
Sitä vaan ihmetteli, että mikä ihme minua vaivaa!! d075.gif Pikkusiskoni sitten kerran pontevasti sanoi, että oireesi viittaa vahvasti kilpirauhaseen, mene erikoislääkärille suoraan. Hän oli käynyt kilpirauhasfoorumilla ja oli selvillä paremmin asiasta kuin minä.
Hain tietoa netistä ja tsadam k020.gif, siellä oli lueteltuna oireeni kilpirauhasen vajaatoiminta osiossa. Hakeuduin ensin työterveyteen, josta sain lähetteen verikokeisiin. Tuloksista sanottiin vain, että viitearvoissa ovat, tosin TSH yläkantissa ja T4V alakantissa mutta viitearvoissa. Oireistani ei piitattu lainkaan, eikä annettu aikaa lääkärin vastaanotolle. Nytpä tiesin enemmän, enkä tyytynyt tuohon vaan varasin ajan johtavan spesialistin vastaanotolle.
Menin vastaanotolle varustettuna isolla nipulla verikoevastauksia vuosien varrelta. Ohjeet jatkosta ja vajaatoiminta lääkeresepti tuli viidessä minuutissa ja seitsemän minuutin kuluttua olin ulkona lääkärin huoneesta 60 egeä köyhempänä.
Tuo raha ei mennyt kuitenkaan hukkaan, sain vihdoinkin apua, joka minun olisi pitänyt saada jo työterveyshuollosta.
Kaksi viikkoa nieltyäni thyroxin pillerit aamuisin, koin heräämisen!
Olin hereillä ja virkeä
b020.gifolin jälleen oma itseni, energinen ja sosiaalinen. Tuli mieleen se tositapahtumiin pohjautuva elokuva "Heräämisiä", koin yhtä raflaavan heräämisen.
Iloani ei kestänyt kauan, kun aloin vajota pikkuhiljaa taas siihen harmauteen. En kuitenkaan vajonnut niin syvälle, kuin ennen hoidon aloittamista.

Vuosi kului ja ehdin tuudittautua siihen, että kyllä tämä tästä vielä paranee, hitaasti mutta kuitenkin. Sitten kilppari heittäytyi taas ilkeäksi.
Aloin saamaan rasituksessa rintakipuja ja olin aivan voimaton. Tämä voimattomuus oli toisenlaista, ei ollut uupumusta eikä väsymystä, vaan voimakas lihasheikkous. Minusta oli tullut hupa.
Eikä kellot soineet päässäni ollenkaan.
Hakeuduin hämmentyneenä n055.gif kuitenkin taas työterveysasemalle, josta minut passitettiin tutkimusten jälkeen, vastusteluistani huolimatta suoraa päätä ensiapuun epäilynä alkava aortan repeämä (tila, joka vaatii välitöntä leikkausta ja on hengenvaarallinen).
Makasin kolme päivää siellä ensiavussa ja mitään epäilyyn viittaavaa ei löytynyt onneksi. Kilpirauhaskontrollissa löytyi kuitenkin sitten liikatominta. Olin aivan äimänkäkenä n020.gif miten ihmeessä tämä voi mennä näin?? Luulin jo, että thyroxin-lääkitys oli aiheuttanut sen. Spesialisti kuitenkin sanoi, että on vallan tavanomaista että vajaa- muuttuu liikatoiminnaksi. Minulla oli sitten se hankalampi ja vaikeahoitoisempi kilpirauhasen toimintahäiriö.

Tähän ajanjaksoon liittyy myös toinen juonne, joka alkoi tuosta ensiapukäynnistä, silloisista tutkimuksista löytyneestä muutoksesta ja sen aiheuttamasta sairaala- ja tutkimusrumbasta, jonka vuoksi aloin jo suunnitella omia hautajaisiani.
Siitä kerron ehkä toiste.
Tämä, tästä asiasta minua hoitava sisätautilääkäri alkoi tivaamaan ja tenttaamaan miksi syön thyroxinia. Vein kiltisti taas nipun verikoetuloksia tällekin lääkärille ja hän oli sitä mieltä, että lääkityksen tarvetta ei ole.
Arvatkaa kumpaa uskoin; spesialistia vai tätä tohtoria??

Selvennykseksi kerrottakoon, että kummatkin lääkärit toimivat saman  yliopistosairaalan lääkäreinä samalla erikoisalalla ja kävin spesialistin vastaanotolla yksityispuolella. Ja tämä toinen hoiti minua yliopistosairaalan sisätautipoliklinikalla.

Olin tuolloin laihtunut 8 kiloa hyvin lyhyessä ajassa ja ilmaisin suuren huolestumiseni siitä, koska löydös, jota tutkittiin oli mitä ilmeisimmin pahanlaautinen 99%sti. Tämä sisätautilääkäri oli erittäin töykeä ja alkoi syyttää minua siitä, että olin huijannut spesialistilta kilpirauhaslääkkeen laihdutus tarkoituksessa!!!!!! OH MY GOD
Voi herramujee, että tämäkin vielä piti kestää tämän kaiken keskellä.

No muutaman kuukauden kuluttua, lääkitystä rukatessa ja pois jätettäessä muuttui tämän lääkärin ääni kellossa ja hänen oli myönnettävä, että minulla oli oikea tauti, joka vaati pikaista hoitoa. Syksyllä sitten jouduin nielemään radiojodia, voi että, minusta tuli muutamaksi päiväksi säteilevä d010.gif

Olin tässä liikatoiminta vaiheessa jo tutustunut ensiapuun enemmänkin; nyt tuli kiusaksi sitten hankalat rytmihäiriöt huteruuden lisäksi, joiden kääntämiseen tarvittiin sähköä. Ensimmäisellä kerralla maatessani yöllä ensiavun kalsealla petillä, pelkäsin tuota toimenpidettä. Olin nähnyt niitä ja ollut myös mukana avustamassa, joten tuttu toimenpide MUTTA nyt se tehtäisiin minulle...EIKÄ!! c035.gif

Sanoin mukavalle nuorelle mieshoitajalle, jotta minua ette kyllä saa elvytyshuoneeseen ilman tyrmäystippoja. Hänpä fiksuna soitti lääkärille ja pyysi rauhoittavaa lääkettä minulle, että "imatran voiman" odottelu olisi ollut mukavampaa.
Tuon lääkkeen ansiosta sain nukuttua kolme tuntia ja tuon unen aikana tapahtui ihme; noustessani istumaan tunsin oloni normaaliksi. Kerroin hoitajapojalle, että saat perua sen "imatran voiman" tämän tytön pumppu ei tartte sähköä enää, muuta kuin omaansa.
Tästä ihmeparanemisesta ja imatran voiman peruuntumisesta onnellisena, tartuin "laihaa sulhasta" (pyörillä varustettu tippateline) kaulasta ja marssin ulos tupakalle.

Sen radiojodin jälkeen on ollut rauhallisempaa ja oireet loivempia.

Nyt olen ihmetellyt tätä väsymystä ja haluttomuutta, olen ajatellut, että tämä lisääntyvä pimeys vaan tainnuttaa taas horrokseen. Eipä ei vaan kilpparihan se muistuttaa olemassa olostaan, taas. En olisi ikinä uskonut, että moinen lätyskä kaulalla krenkatessaan voi haitata näin paljon elämää ja sen laatua c025.gif se ei jätä minua rauhaan.

Asia kirkastui taas minulle, kun juttelin aamulla kollegan kanssa, jolla on sama ongelma ja vinkkasi, että käyppäs kilpirauhasfoorumilla lukemassa uudesta ja paremmasta lääkkeestä. Käväisin sen verran, että tajusin oireitteni perusteella tilanteeni vaativan intensiivisempää hoitamista, muutakin kuin verikokeilla käynti ja soitto lääkärille (se sama sisätautilääkäri joka oli minulle ilkeä) jolle pitää sanoa mitä pitää tehdä a030.gif nääs tämä tohtori "unohtaa" spesialistin ohjeet lääkityksestäni joka kerta, kun soitan ja joudun muistuttamaan niistä. Nämä kaksi lääkäriä yhdessä pohtivat lääkitystäni viime keväänä ,kun oireisiini tuli yksi lisää; silmäoireet tai silmäoire.
Jotkut ovat varmasti jo sen huomanneetkin, oikea silmäni meinaa sanoa sopimuksen irti ja alkaa työntyä kuopasta ulos a010.gif...no ei nyt ihan sentään mutta on kuitenkin isompi kuin toinen.
Nyt silmäoire on pahimmillaan ja silmää jomottaa. Normaalistihan sitä ei tunne silmiään mutta tämä muistuttaa koko ajan olemassa olostaan.
Kuinkahan monesta elimestäni minä vielä tulen tietoiseksi g050.gif

Mun kilpparini alkoi kiukutella todenteolla noin viisi vuotta sitten. Kilpirauhas arvoja on kylläkin seurattu jo 80-luvulta lähtien mutta kukaan ei ollut kiinnostunut voinnistani, kaikki oireiluni menivät aina jonkun muun seikan piikkiin.
Vain ja ainoastaan se mitä numerot näyttivät, kaikki oli "kunnossa" kunhan arvot edes jotenkin olivat viitearvojen sisäpuolella.

Vielä nykyisinkin, nykylääketieteessä tämä sairaus on alidiagnosoitu ja alihoidettu, eli sairastavat oireilevat puutteellisen hoidon vuoksi. Tässä taudissa on erittäin moninaiset oireet, mutta selkeät jos osaa katsoa. En minäkään saanut hoitoa työterveyshuollossa; kerroin voimakkaista ja selvistä vajaatoiminnan oireistani mutta vastaus oli että " kyllä nämä arvot ovat viitearvoissa, kylläkin ylärajalla mutta kaikki on kunnossa tältä osin" näin minulle sanottiin kirkkain silmin piittaamatta oireistani.
Ehkä tähän vaikutti se, että olin silloin 50 täyttänyt ja kaikki oireeni laitettiin keski-iän hysterian piikkiin a050.gif

Näitä vajaa- ja liikatoimintajaksoja on ollut useita näiden vuosien aikana, vaihdellen valoisuuden ja vuodenaikojen mukaan. Talvella tiedän tarvitsevani lääkettä enemmän kun en tarkene muualla, kuin halaamalla puuhellaa, joka hehkuu punaisena kuumuudesta.
Minä, joka en koskaan ennen ole palellut, olen tullut tuntemaan viime vuosina mitä palelu pahimmillaan voi olla, kun se tulee sisältä päin. Sisällä ollessa, tuvan lämpötilan hipoessa 27 astetta, edes viisien villasukkien päällä olevat untuvatöppöset eivät lämmitä nolla-asteisia jalkoja, eikä toppahousujen alla olevat kahdet gollegehousut paksujen sukkahousujen päällä lämmitä kinttuja, eikä t-paidan päällä olevat kolme fleecepusakkaa ja hartioille tiukasti kääritty paksu hartiahuivi kykene lämmittämään kylmästä jäykistyviä hartioita
Silloin toivoo hartaasti, että tulis nyt ees se kuuma aalto lämmittämään n035.gif


"
Riittämättömästä hormonikorvaushoidosta johtuen suuri osa kilpirauhasen vajaatoimintaa sairastavista pysyy edelleen vajaatoimintaisena altistaen heidät myös muille vakaville sairauksille. Esimerkiksi korkea verenpaine, rytmihäiriöt, masennus, allergiat, ihottumat, unihäiriöt, nivelvaivat, apatia, korkea kolesteroli ja diabetes ovat sairauksia, joiden on todettu olevan hyvin yleisiä Thyroxinia hormonikorvaushoitonaan käyttävillä henkilöillä. Kuitenkin henkilön hakeuduttua lääkärille vajaatoiminnasta johtuvien oireiden takia hänelle usein tarjotaan ensimmäisenä masennuslääkkeitä."
http://www.kutina.fi/ARMOUR_FAQ.html

Niinpä niin, niin minullekin aluksi syötettiin masennuslääkkeitä, kun hain apua tilanteeseeni.
Arvatkaa auttoivatko?! No eipä tietenkään kun syy oli muualla.

Mutta nämä lääkekokeilut pahensivat vaan toivottomuuttani, minä en saa apua mistään.
Kuinkahan paljon suomen maassa on tästä samasta vaivasta kärsiviä, jotka syövät masennuslääkkeitä saamatta niistä apua, vaipuen yhä syvempään toivottomuuteen lääkärien tietämättömyyden vuoksi?

Taidanpa lähitulevaisuudessa surffata kilpirauhasfoorumilla ja yritän löytää lääkärin joka alkaa hoitamaan minua uudella lääkkeellä nimeltä Armour.