Kesäkiireet alkaneet; ja miten sen unohtaakin talven aikana kuinka paljon sitä touhua ja puuhaa riittääkään. Mutta puuha on mielekästä, työt vaan tahtoo haitata. Suurin projekti on oikeastaan tehty, ja kaikkein näkyvin eli pihalammikon puhdistus ja uudelleen täyttö. Uskomaton määrä lehtiä ja oksia oli lampeen kertynyt ja haavi hajosikin niitä sieltä kauhoessa. Uppopumppu on lyömätön peli tässä touhussa kunhan saa ensin ne suuremmat  roskat sieltä pois, niin vetää kyllä sen pienemmän moskan. Lumme tietysti tykkäsi kun oli ympärillä mihin työntää uusia juuria, pettyy pahasti kun korista ulostyöntyvillä juurilla onkin nyt vastassa kalsea musta muovi. Yllätyksekseni huomasin että istuttamatta  jäänyt pintakasvi papukaijansulka eli vesiärviä oli etsinyt lummekorin juurelta itselleen kasvupaikan ja oli kuin olikin talvehtinut altaan pohjalla. Myöskin toiseen lummekoriin oli hakeutunut tämä samainen kasvi ja saa kasvaa siinä. Sen isomman papukaijansulan istutan omaan koriin ja laitan matalampaan osaan allasta. Papukaijansulka on hyvä hapentuottaja ja hapentuotantoa täytyy altaaseen vielä lisätä ennen kuin laitan sinne kalat, viisi koikarppia olen aikonut hankkia, niistä kuvia sitten myöhemmin.
637014.jpg
altaan tyhjennys lopuillaan, hirveetä kuravettä
637018.jpg
allas vihdoinkin puhdas ja täyttö voi alkaa
637023.jpg
kirkas kunnan vesi paras vesi eikä maksanut kuin 4,50 egeä
637027.jpg
poreita...vesi ja veden ääni on rauhoittava ja tyynnyttävä
637161.jpg
2 tunnin tulos ja allas vihdoinkin täyttymässä
637085.jpg
kuuluuko/sopiiko sininen pallo maalaismaisemaan?...
Allas täynnä reunoja myöten ja suihkulähde tietysti, jo hapen tuotannonkin vuoksi.
Ympärys on vielä kesken ja kivet laittamatta.
637153.jpg
se isompi lumme n. metrin syvyydessä keskellä allasta. Ensimmäinen kukkanuppukin (pieni kun mikä vielä) on jo pinnistelemässä pintaan ja kuva tulee tänne heti kun se aukeaa.Tämä lumme kukki koko viimekesän. Yksi kukka kun vajosi niin toinen työntyi pintaan....kyllä filmiä paloi kun ei ollut vielä digikameraa. Kyllä digikamera on ehdoton vehje, ei tartte laskea onko filmiä vielä jäljellä, eikä tartte maksaa niitä kehittämisiä eikä ootella kuvien valmistumista...mulla ainakin on kuvaus tahti sitä luokkaa että on kamera tainnut jo maksaa itsensä takaisin.
637076.jpg
kaloja altaaseen odotellessa vesieläinten virkaa hoitaa nyt saunalla asustelleet keltaiset kumiankat, koska sorsa lensi ohi eikä tullut enää lammikkooni k045.gif