Ehdottomasti paras juhla vuodesta on Joulu. Odotan joulua, en tiedä mitä siltä odotan mutta mieleni täyttää häivähdys siitä mitä tunsin lapsena.
Se sadunomainen salaperäisyys, taianomainen kutkuttava tunne.
Joulun lähestyessä luonto ja kaikki ympärillä oleva kietoutui tuohon salaperäiseen taianomaiseen verhoon.
Tuon tunteen alkuun virittäjänä toimi postista tulleet sukulaisten lähettämät tunnelmalliset jouluortit ja varsinaisena sytyttäjänä olivat ne kaikki tutut joululaulut, ne paperiset tunnelmalliset, joulutaulut joihin mielikuvituksessani uppouduin kokonaan, niiden sadunomaiseen maailmaan, seurailemaan salaa tonttujen touhuja. Se tunnelma niissä tauluissa oli väkevä. Niiden taulujen ja koristeiden kuului olla läsnä vain jouluna, ei niitä käyty missään tapauksessa katselemassa muulloin, niiden taikavoima olisi haihtunut, lopullisesti.
Niiden kuului olla omassa joulumaailmassaan muina vuoden aikoina ja jouluna ne saivat tulla koko voimalla valtaamaan mieleni.
Joulua valmisteltiin urakalla. Siivottiin koko huusholli, komeroita myöten suurta juhlaa varten, se ei olisi muuten tullut. Äiti oli hyörinyt paistaen ja leipoen jouluherkkuja; piirakoita, pullaa, pipareita, porkkana- ja lanttulaatikoita ja lopuksi äiti laittoi joulukinkun paistumaan ruiskuoressa puuhellan uuniin (myöhemmin tuli alumiinipaperi ja se syrjäytti ruiskuoren, harmi), se tuoksu mikä näistä kaikista levisi tupaan....mmmmmm.
Isä oli hakenut joulukuusen muutama viikko ennen jouluaattoa ja se roikkui ylöalaisin liiterin räystäässä, siksi että oksat olisivat pystyssä. Silloin ennen vanhaan oli talvella selkeästi pakkasta, ei tällaista loputonta syksyä niinkuin nyt, ja silloin kuusi haettiin paria viikkoa ennen joulua.
Jouluaattona meillä kuunneltiin joulurauhan julistus ja äiti yritti saada sitä ennen kaikki touhut ja työt tehtyä. Hiljennyttiin kuuntelemaan radiosta julistusta, se oli juhlallinen. Sen jälkeen selkeästi tuntui että kaikkien mielet valtasi tuo joulurauha ja saimme "luvan" alkaa nauttia joulusta. Joulurauhan julistuksen jälkeen syötiin puuhellalla hautunut pehmeä, maukas joulupuuro sekahedelmäkeiton kanssa.
Kun isä kantoi tuoksuvan kuusen tupaan ennen joulurauhan julistusta. tuli myös se oikea jouluntuntu.
Iltapäivällä koristelimme kuusen, kun radiosta tuli ohjelma kuusta koristellessa, rakensimme joulun, niin kuin laulussakin sanotaan "joulupuu on rakennettu joulu on jo ovella" . Koristeina oli lasisia palloja, jotka olivat todella kauniita ja niitä kohdeltiin hellävaroen, että ne säilyisivät ehjänä. Laitettiin lameenauhoja nipuissa oksille, suomenlippunauhakin laitettiin joskus. Laitettiin kynttilöille jalat, sellaiset nipistimillä. Silloin ei ollut sähkökynttilöitä vaan poltettiin ihan oikeita kuusenkynttilöitä.
Kerran taisi kuusi syttyä tuleen ja se saatiin nopeasti sammutettua vedellä, loiskis. Tähtisadetikkuja laitettiin ja ensimmäinen erä poltettiin aattoiltana ja toinen uutena vuotena, voi se oli juhlaa ja ihmettä pienelle ihmiselle. nyt olisi kaikki valmista ja tämän jälkeen alkoi kihelmöivä illan odotus, silloin tulisi joulupukki.
Jokus pukki tuli ja joskus se ehti vain heittää lahjasäkin eteiseen, kun oli niin kiire. Kyllä minä lapsena ymmärsin, ettei se joulupukki joka joulu meille ehdi kun on muitakin lapsia joiden luo pitää ehtiä. Meidänkin vuoro tulisi joskus. Isoveli, isä ja äiti sanoivat aattoiltana joskus ulkoa tullessaan, että tiellä menee joulupukki ja minä tietysti ryntäsin ulko-ovelle katsomaan, että missä se pukki menee, että näkisi edes vilahduksen. En nähnyt mutta se ruokki minun joulutunnelmaani.
Sytytettiin kynttilät, kuuseen ja punaiseen puukynttelikköön.
Jouluateria syötiin ennen joulupukin tuloa.
Jännitys kohosi lapsen mielessä, mitähän pukki tuo? saanko kovia paketteja? Erityisesti kovat paketit olivat mieleen. Minulla ne kovat paketit vaan tahtoivat olla aina se kerrasto, se vaalean punainen missä paidan rinnuksessa oli pieni ruusukoriste ja housut olivat sellaiset lahkeelliset.
Uusi oli uutta kuitenkin, ja kaupasta ostettua.
Sain äidin ja tätien kutomia lapasia ja sukkia sekä joskus ehkä jonkun lelunkin.
Muistan kun pikkusiskoni sai yhtenä jouluna kovan paketin, joka oli aivan samanlainen kuin se kerrastopaketti, ajattelin, että no niin nyt sitten siskokin saa sen iänikuisen kerraston, joita minä olin saanut joka joulu. Ällistyksekseni paketissa ei ollutkaan kerrasto vaan Legoja!!! Ohhoh!! Olin hiukan kateellinen.
Kun lahjat oli avattu, jokainen laittoi omat lahjansa pinoon omaan paikkaansa ja niitä katseltiin jouluna. Joululahjapaperit oiottiin ja kerättiin talteen seuraavaa joulua varten. Ei tuhlattu niinkuin nyt. Ei se haitannut vaikka paperit käytettiin uudelleen, ei pilannut joulutunnelmaa.
Tuohon aikaan vaatteita, eikä tavaraa ollut kenelläkään tällä mittakaavalla, kuin on nyt, ja aina kun uutta sai se tuntui joltain. Elettiin vaatimattomasti muttei puutteessa. Perheemme oli työläisperhe, eikä rahaa ollut liiemmin levitellä. Kaikki perheet sillä kylällä olivat samanlaisia työläisperheitä, tehtaan varjossa tehtaan asunnoissa.
Lasten keskuudessa ei ollut elvistelyä tavaroista eikä vaatteista.
Tavarat ja vaatteet eivät olleet tärkeitä, ne olivat välttämättömyyksiä.
Äitini oli kotiompelija ja hänelle oli kunnia asia että tyttärellä oli joka joulu- ja kevätjuhlassa uusi juhlamekko. Illalla ja yöllä hän ompeli juhlapukuni ja herätti minut yöunilta sovittamaan niitä, muistan vieläkin elävästi kun nuppineulat pistelivät joskus ihoania. Yhden joulujuhlamekon muistan erityisesti; se oli punaista samettia ja siinä taisi olla valkea kaulus.
Olin silloin kuitenkin harmissani, kun kulukaverit saivat kaupan vaatteita, joita minulla oli ainoastaan ulkovaatteet, siis takki ja jalkineet, niin ja se lahjaksi saatu kerrasto, alusvaatteetkin pääosin äiti ompeli.
Muut vaatteet kaikki äiti ompeli muun työompelun välissä. Muistan kerran 60-luvun alussa, kun äiti oli ommellut ohuesta popliinista pitkähihaiset röyhelöpuserot, minulle punaisen ja itselleen oranssin värisen. Hän laittoi niihin todella kauniit ja koristelliset napit. Koulussa kukaan ei uskonut, että äitini oli ommellut puseroni, sanoivat minua valehtelijaksi, koska ei kukaan osaa ja voi ommella tuollaista puseroa itse.
Joulun odotusta...On hyvin vähän asioita mitä enää haluaa, en odota joululahjoja.
Odotan sitä jouluntuntua sisimmässä, rauhallista joulunviettoa aikuisten lasteni kanssa.
Joulun valmistelua, yhdessä touhuilua, hyvää ruokaa ja joulusauna vanhassa, tunnelmallisessa saunassani.
Joulu on jotenkin ollut minulta hukassa muutaman vuoden, elämäni muutoksissa mutta nyt, odotan tunnelmallista ja rauhaisaa Joulua.
Kommentit