Muutamia vuosia sitten tässä vaiheessa oltiin kasvussa vasta toukokuun lopulla. Nyt koivut ovat melkein täydessä lehdessä ja omenapuut kukkii varmaan jo ennen lakkiaisia.
Ulos mennessä minua tervehti pihakoivussa täällä hyörivä orava. Juttelin sille ja se kuunteli hetken ja varmaan aatteli ettei ton jutuista ota selvää joten jatkanpa omia askareitani. Niinpä orava jatkoi matkaansa. Kiva kun mulla "kaveri" tässä pihapiirissä touhuamassa miun kaa ;)
löydätkö kurre-ystäväni kuvasta... vaikea saada parempaa kuvaa koska silloin kun se on
keskellä pihaa niin kamera ei ole taskussa...
Tämä samainen orava on auttanut minua istutuspuuhissa; pihapiirissäni kasvaa iso sembramänty ja sen siemeniä se piilotteli pitkin pihaa hyvin ahkerasti viime kesänä.
Ei häiriintynyt kätköjä tehdessään, antoi mennä ihan viereen seuraamaan. Mulkaisi vaan siihen tyyliin että "annat nää sitten olla rauhassa".
Varmaan tehnyt tätä aiemminkin koska kukkapenkeistä nouseen pieniä sembramännyn alkuja ja lisää on tiedossa. Eipä tartte itse niitä laittaa maahan koska näyttää sille että kurre tietää parhaat kasvupaikat!
Entisessä asuinpaikassani hääri monta kesyä oravaa ja ne olivat kuin omia lemmikkejä. Kun tein pihatöitä ne olivat mun kanssa hääräämässä, aivan vieressä. Olivat kovasti uteliaita, tutkivat tarvikkeeni ja multapussit. Taisivat kuitenkin olla tyytymättömiä aikaansaannoksiini koska pistivät vastaperustetut kukkapenkit uusiksi. Kätköpaikkojahan ne penkit olivat ja niinpä niissä penkeissä kasvoi maapähkinän alkuja , se on todella vekkulin näköinen kasvi, kannattaa kokeilla!
Nämä pörröhännät tulivat myös avonaisesta ovesta sisälle ja tokihan mulla oli pähkinälautanen olohuoneessa. Tosin kun "vierasvaraa" ei ollut niin kelpasi kanelikorppukin. Minulla ei vielä silloin ollut kissoja.
Elvistelen tällä oravalla ex-naapurilleni, heidän uudessa asuinpaikassaan ei ole oravia näkynyt. Taidan kiertää puukkoa haavassa, koska he pitivät kovasti niistä oravista. Ne olivatkin helppoja lemmikkejä kun ei tarvinnut kun laittaa ruokaa tarjolle ja ne ilahduttivat läsnäolollaan ja kujeillaan.
...pienen linnunpoikasen kohtalo....
Tässä nykyisessä pihapiirissäni on paljon myös pikkulintuja, viime kesänä tintti teki pesän onttoon omenapuuhun ja oli ihana seurata sitä tinttipariskunnan hyörinää hoitaessaan poikuettaan. Kyllä ihmisvanhempi pääsee 100x helpommalla hoitaessaan jälkikasvuaan! Haikeus tuli puseroon poikueen lähtiessä pesästä mutta surulliseksi tulin koska yksi poikasista jäi pesään. Se huusi siellä surkeana kun ei saanut ruokaa. Kuuntelin sen hätäistä huutoa muutaman tunnin ja seurasin tulisiko jompikumpi vanhemmista ruokkimaan sitä, ei vienyt kukaan ruokaa poloiselle ja hätäinen huuto jatkui. Pesästä lähteneen poikueen piipitys loittoni pihapiiristä kauemmaksi ja selvemmäksi minulle kävi se että tämä pesään jäänyt poikanen on hylätty.
Minusta tuntui pahalta vaikka joku nyt sanoisi että se on luonnon laki, olkoon vaan, silti minusta tuntui pahalta. Olinhan seurannut poikasia munista asti. Äiti ihmisenä sitä kuitenkin haluaisi suojella ja auttaa mutta tässä tapauksessa en voinut. Istuskelin vain omenapuun vieressä, niinkuin olin tehnyt koko kevään ja kesän, kävin välillä katsomassa miten pikkuinen siellä jaksoi ja se katsoi minua pienillä kirkkailla silmillään ja pyysi jopa hädissään minulta ruokaa. Yleensä kun kävin katsomassa pesään niin poikaset litistyivät pesän pohjalle ja olivat aivan hiljaa suut viirullaan nillittivät vaan minua mustilla pienillä silmillään.
Pieni lintu hiljeni, alistui kohtaloonsa muutaman tunnin kuluttua ja se vaikeni iäksi.
..kotikoivussa istuu tintti (keskellä kuvaa), olisikohan niitä viime kesän poikasia?
Kommentit