Edittiä lopussa

Lomalla vielä mutta vain tämä viikko enää, pari päivää ..ja just kun tottui neljän viikon jälkeen olemaan lomalla . No, ei nyt ihan noinkaan mutta olisin ihan kevyesti voinut jatkaa tätä lomailua vielä loskakelien alkuun asti ...

Puutarhan ja lammenhoito on pitäneet minut aika tehokkaasti tuolla ulkona ja nyt vielä niiden lisäksi vatut ovat alkaneet kypsyä vauhdilla ja niitä saa olla keräämässä melkeinpä päivittäin. Muutkin marjat alkavat olla keruu kypsiä, harmi vaan että minun on turha niitä kerätä sillä vatsa ei siedä enää millään tavalla säilöttyjä viinimarjoja. Tuoreena voin niitä syödä jonkun verran ja niitä minä olenkin sitten syönyt vattuja kerätessäni, kyllä vatsa niistä muistuttaa....onneksi samarin auttaa.

On tämä ollut todella hyvä loma kaikinpuolin, reissaamaankin olen päässyt. Tosin päivän kahden reissuja ja kotomaassa mutta tervetullutta virkistävää vaihtelua. Porin reissusta postasinkin jo ja sen jälkeen tehtiin esikoisen kanssa päivän reissu entiselle kotipaikkaunnalle. Sitten matka vei Turkuun, esikoinen halusi palata kotiinsa lauantaiksi, koska siellä olivat ne suuret purjelaivat ja hän halusi nähdä ne ja tottahan toki minäkin. Siispä päätin  kyyditä esikoisen kotiinsa ja samalla täältä saatiin yksi huonekalu vietyä esikoiselle. Tästä Tall Ship Race-tapahtumasta postaan myöhemmin (niistä sadoista kuvista vaan on vaikea valita mitä laittaa postaukseen).

Mutta, tässä kuvaa kotiseudulta

Kotitie, joka on nyt niin kovin hiljainen. Lapsuudenkotini on jossain tuossa puolessa välissä tietä. Lapsuusmaisemat. Muistot ja tuoksut tulvahtivat mieleen, ne lapsuuden kesät kun aina paistoi aurinko ja kesäsade oli lämmin. Asuimme yhtiön paritalossa ja meillä oli iso piha, ja mikä parasta uimapaikka oli ihan kodin välittömässä läheisyydessä (uimapuku ei ehtinyt koko kesänä kuivua).  Aamuisin aina heräsi pääskysten kirkunaan, vielä tänäkin päivänä kun kuulen pääskysten kirkunan, tuo se mieleen elävästi lapsuuden huolettomat kesät tässä joen rannalla.

Tässä kohtaa missä otin tämän kuvan sijaitsi yhtiön ylläpitämä sauna-, pesutupa- ja leivintuparakennus. Maksut olivat pieniä, nimelliset. Sekin on purettu niinkuin myös lapsuuskoti ja kaikki muutkin talot rannasta.

Tuo sauna oli kaksi kerroksinen; yläkerrassa, tien tasolla, oli sauna ja pesutupa mankelihuoneineen. Se mankeli oli kauhea kolossi jota pelkäsin, taisi kaikki lapset sitä pelätä. Pesutupa oli myös suuri; siellä oli monta pesukonetta ja monta käsipesupaikkaa, lahankaa niin meillä päin tavattiin sanoa.

Sauna oli iso ja siinä oli kaksi suurta löylyhuonetta, lämmin ja kuuma. Kiukaat olivat sellaisia isoja tynnyreitä täynnä kiviä, joihin ei koskaan heitetty löylyä, ei tarvinnut koska löylyä sai kun avasi höyryhanan. Höyry tuli kivien läpi ja siinä höyryssä siellä kuumemmalla puolella mammat pehmittivät vihtojaan. Ai niin, koska se oli yhteissauna niin viikossa oli kaksi saunapäivää miehille ja naisille, erikseen tietysti eikä mitään perhesaunoja ollut. Alakerrassa joen puolella oli leivintupa ja sieltä tulvi joskus aivan vastustamattomat tuoksut, kun emännät siellä paistoivat leipää ja pullaa puilla lämmitetyissä kiviuuneissa...mmmmm. Ylhäältä, saunan terassilta/parvekkeelta tuli rappuset alas (että saunojat pääsivät halutessaan jokeen uimaan) ja noilla rappusilla me likkakaverin kanssa joskus istuttiin ja huudettiin tuuletusluukkun että, "antakaa lämpimäisiä" joskus saatiin ja joskus saatiin uuniluudalla lähdöt rappusilta...

Kerran sain kuumia juuri uunista otettuja reikäleivän reikiä pussillisen, kiikutin ne kiireesti kotiin! Oi että, muistan vieläkin kuinka hyviä ne oli, kuinka voi suli tuon pienen napin päälle...Meidän äiti ei leiponut hapanleipää, koskaan. Hän sanoi aina ettei hän ole mikään emäntä, ei ole koskaan ollutkaan. Ei me silti nälkään kuoltu.. ei sinne päinkään. Jouluksi äiti kuitenkin "leikki emäntää" ja leipoi meille; vaaleata leipää, riisipiirakoita pullataikinaan, pullaa, perunapiirakoita (karjalainen kun oli) Mutta heti kun alkoi kaupasta saada valmista pitkoa (Oululaisen pitkojen pitko) niin meidän äiti lopetti leipomisen siihen paikkaan. Miksi leipoa kun kaupasta sai niin hyvää pullaa ja edullisesti?!?

Tällainen oli näkymä meidän kotiportilta (kuva otettu tosin ihan rannasta), vanha karbiditehdas, jossa nyt tehdään jotain muuta. Kun karbidin valmistus lopetettiin siitä tuli Self Copy-tehdas, kai siellä tehtiin itsestään jäljentävää paperia, en ole ihan varma.

Mutta siitä olen varma että tässä rannassa opin uimaan yhtiön (Kymi-Yhtiö OY/AB) uimakoulussa. Tässä rannassa oli yhtiön ylläpitämä oikea uimakeskus silloin kun olin lapsi. Siellä oli kesäisin todella vilkasta ja toimintaa oli lapsille ja aikuisillekin. Tien reunassa oli tien suuntainen iso uimalarakennus jossa oli miesten-  ja naisten puketumistilat. Keskellä rakennusta oli uimavalvojien valvonta koppi. Uimavalvojia ja -opettajia oli monta, muistaakseni 5 henkilöä vilkkaimpaan aikaan. Sieltä sai myös ostaa limpsaa ...sitä ei meillä saanut ostaa kuin aivan erityisitilanteissa. Tuossa rannalta rakennuksen molempien päiden kohdilla meni jokeen pitkät korkeat laiturit josta meitä uimakoululaisia uimaopettajat "dippasivat" jokeen rottinkilenkistä tai tukevasta vyötäröllä olevasta uimavyöstä josta lähti tukeva naru josta kiinni piti uimaopettraja...muistan vieläkin kuinka pelkäsin tuota uimavyötä koska kun se laitettiin niin se tiesi sitä että laiturilta piti hypätä veteen ..UIIIII.

Siis yhtiötä on kiittäminen, että osaan uida ja suoritinpa vielä uima- kandin ja maisterin paperit aina toiseen ääneen saakka, kolmannesta äänestä jäi hyppy 10 metristä suorittamatta (meni pupu pöksyyn ) joten en saanut kolmannen äänen maisterin papereita Mulla muuten kasvoi hartiat leveiksi, koska uin ihan jatkuvasti koko kasvuiän tuossa kovin virtaavassa vedessä. Katsokaapa uimari Hanna-Mari Seppälän hartioita....

Virta oli niin kova että oli kauhottava koko ajan virtaa vastaan ettei se vienyt mennessään, mutta se meni selkäytimeen aika pian ja kyllä tuolla puljattiin....... Tuokin toiminta loppui 60-luvun puolessa välissä.

nyt on vesi kovin kirkasta, ja miksei olisi kun tehdas ei enää toimi....

Tehdas hiljeni kolme vuotta sitten lopullisesti. Isäni oli paperityöläinen ja ehti työskennellä 25v. hän työkenteli prosessin märässä päässä. Isä kuoli reilut 30v. sitten 48 vuotiaana.

Tämä maisema oli hallitseva lapsena, tehtaan humina ja kuorimon kolina kiiri veden yli ja äänet kuuluivat elämäämme. Kun jouluna ja juhannuksena tehdas seisoi se oli jotenkin kammottavaa, niin kuin elämä olisi pysähtynyt kun taustaäänet puuttuivat. Noihin seisokkeihin liittyi aina yksi vaihe joka oli todella ikävä; todella kova ääni täytti tienoot kun höyryvoimalaitokselta laskettiin höyryt ulos ja se kesti monta monta tuntia....ääni oli niin kova kuin olisi ollut koko ajan täysillä menevän hornetin takana...täällä on tänään ulissut hornetteja tehden ilmeisesti matalalentoharjoituksia.

Tuosta joen yli olen uinut muutaman kerran ja muutaman kerran on tullut isot sapiskat siitä uimavalvojilta... Nuorena sitä piti kokeilla voimiaan ja tuosta yli uiminen oli todellinen voimien koetinkivi. Piti tietää miten siitä uidaan yli ja takaisin. Vesi näyttää tosi seesteiseltä ja leppoisalta mutta pinnan alla ne joen todelliset voimat ovat; pyörteiset ja kaikenlaiset virrat (eestaas menevät virrat) ja vaikka mitä virtauksia. Tuossa joen uomassa oli puomeilla rajattu väylä tukkien uittoa varten kuorimolle ja nuo puomit olivat uima etappeja. Kun pääsi puomille niin sitä pitkin piti kävellä ylävirtaan päin reilusti sillä virta toi vääjämättä alaspäin ja se alaspäin tulo oli ennakoitava. Keskikohta joesta oli rankin osuus koska siinä virrat olivat todella voimakkaat ja sai kauhoa oikein tosissaan päästäkseen eteenpäin. Sitten vastarannan puomille ja taas kävely puomia pitkin ylävirtaan ja kun piti lähteä uimaan takaisin kotirannalla niin piti kävellä puomia pitkin ihan tehtaan juureen ja lähteä sieltä uimaan takaisin että kotirannasta pääsi ylös. Kotirannasta tehtaalle oli noin kilometri.

Tehtaan portti ja portinvartijan koppi. Tuossa notkuttiin lapsena joskus likkakaverin kanssa ja juteltiin portinvartijan kanssa. Tosin paikalle meidät veti kuitenkin kioski, joka oli tässä sillan oikealla korvalla. Muistan vieläkin elävästi miltä siellä kioskilla tuoksui..mmmmm. Kioski oli rakennettu jyrkälle joen töyräälle ja siellä kioskin alla pystyi lapset liikkumaan hyvin ja siellähän me koluttiin ja joskus teimme löytöjä; noukimme kolikoita jotka olivat pudonneet lattialautojen raoista. Niillä tietenkin ostettiin jäätelöä; iso pallo (jos oli tuuria) maksoi 50mk (50penniä) ja pieni pallo 30mk (30 penniä). Rahayksikkö muuttui 1963 niin, että desimaalipilkkua muutettiin kahden luvun verran ja pennit tuli kehiin. eli 100mk muuttui 1mk ja nuo jäätelöt ostettiin tuolla rahalla ennen rahamuutosta.

Tuosta portista kävelin myös joitakin kertoja pelokkaana kohti tehdasta isän eväät laukussa.

Tätä siltaa pitkin kävelin vapisevin jaloin. Isä oli joutunut jäämään toiseen vuoroon yllättäen ja evästä piti viedä isälle, että jaksoi tehdä toisen vuoron. Isä oli tehtaan ydellä ovella vastassa ja joka kerta isä esitteli minulle miten paperia syntyy, oli se pelottavaa olla siellä kaiken sen kovan metelin keskellä mutta mielenkiintoista. Näin miten paperimassasta tulee paperia ja näin jopa muutaman kerran vierestä kun rulla vaihdettiin. Sehän vaihdetaan vaudissa ja vauhti on hurja, useita metrejä sekunnissa, hurjan näköistä touhua ja ihmeellistä oli että se useita metrejä leveä paperi lähti menemään uudelle rullalle kiltisti ilman poimuja tai vekkejä.

Tehdas pyöri yötä päivää ja työntekijät Löysitöitä. Viisi seemalla tekivät kolmivuorotyötä. Mutta oli siellä päivätöitäkin tekeviä. Heitä purkautui neljän aikaan portista ja usea kulki pyörällä meidänkin ohi. Joskus seurasin kotiin polkijoita ja huomasin että joillakin oli puukkotuppi vyöllä ja jostain kumman syystä minä pelkäsin kuollakseni heitä, pinkaisin heti kotiin.

Joskus muinoin tätä siltaa pitkin pääsi myös kulkemaan Voikkaalle. Se oli koko lähikuntien kauppakeskus ja muistan kun tuota siltaa pitkin mentiin kaupoille Voikkaalle. Muistan myös kun tuota siltaa pitkin mentiin joulukadun avajaisiin, siellä joulupukki heitteli karkkeja lapsille kuorma-auton lavalta.

Sitten toiseen suuntaan kotorannasta, toisen sillan kupeeseen. Tämän pyörätien kohdalla kulki joskus aikoinaan pikkuinen juna, pikkupäkä. Se kulki tehtaitten väliä mutta sitä en muista mitä se kuljetti vaikka lapsena näin sen usein kun se puksutti meidänkin ohi monioita kertoja. Taisi olla puuta vaunuissa. Sen vaan muistan, että kun kuultiin, että päkä oli tulossa niin laitettiin raiteille markan (1penni) kolikko ja katsottin miten sille kävi kun päkä ajoi yli...no sehän ei ollut enää raha vaan pyöreä sileä metalli kiekko...oli se vaan jännää...

mattolaituri on edelleen samassa paikassa

Vanha silta ja sen takana uusi, joka sekin rakennettu jo vuosia sitten.

heijastuksia joen elävässä pinnassa

Vanha silta, todella kapea mutta niin siitä vaan ajettiin ja mahduttiin vaikka linjuri olisi tullut vastaan, vaan nykyisillä autoilla tuosta ei mahtuisi enää jos toinen auto tulisi vastaan. Tämä onkin nyt kevyen liikenteen silta. Silloin aikoinaan pyöräilijät ja jalankulkijat menivät sillan ulkoreunalla olevaa kapeaa väylää pitkin, piti olla tarkkana ja kieli keskellä suuta jos joku tuli vastaan... Tälle sillalle tulo täältä päin oli myös autolla ajoa opettelevalle melkoinen koetinkivi, muistan ne kauhuin hetket elävästi. Tie ei suinkaan tullut silloin noin suoraan sillalle vaan se lähti jyrkästi sillalta oikealle ja mäkeen. Jos linjuri tuli vastaan niin sitä jäätiin kiltisti odottamaan että se tulee sillalta pois. Talvella sillalle meno tästä oli urheilua....

kotiranta sillalta katsottuna.

Sitten aikanaan menin naimisiin ja perustettiin ensimmäinen yhteinen koti joen toiselle puolelle ja melko tarkkaan tehtaan taakse. Nämä maisemat ovat esikoisen ensimmäisiä lapsuuden maisemia.

Täällä seuratalolla vietettiin muutamia uuden vuoden juhlia naapureiden kanssa...oi niitä aikoja. Täällä myös kävin kuoroharjoituksissa.

Noustiin Lapinmäelle. Kovin on hiljainen ennen niin vilkas kylätie. Tämä katu oli se missä pidettiin niitä joulukadun avajaisia. Tuossa vasemmalla olevassa pöheikön paikalla oli se talo jossa asuttiin ensimmäiset 10v.

Tässä aivan kotimme välittömässä läheisyydessä oli silloin kauppoja ja liikkeitä vaikka ja kuinka paljon. Oli urheilukauppa, kemikalio, lastenvaateliike, kaksi baaria, kolme ruokakauppaa, leipomolike, kirjakauppa, valokuvaamo, kultasepänliike, maalikauppa, parturi, kenkäkauppa ja miestenvaateliike oli asuintalomme alakerrassa...enkä varmaan muista edes kaikkea mutta kaikki nuo olivat n. 300m. matkalla tien varressa. Kun isot marketit alkoivat vallata alaa ja autoja alkoi olla jo joka huushollissa, niin nämä pikkukaupat hävisivät yksi toisensa perään tuolta aika pian. Sääli!

Siihen aikaan kun muutettiin tänne niin tässäkin rakennuksessa oli lastenvaateliike, kemikalio, valokuvaamo ja baari, jossa olin töissä vähän aikaa, ei ollut pitkä työmatka

Tätä rakennusta ei ole vaikea tunnistaa, siinä oli osuuskauppa (SOK oli tien toisella puolella melkein vastapäätä) ja sen lähdettyä siinä toimi kirjasto jonkin aikaa. Esikoinen oppi lukemaan 5v. ja kirjastossa oli hän oli aika usein. Kun etsin poikaani täältä riitti kun avasin oven ja kuuntelin hetken...jos kuului käkätystä niin poika oli tuolla lukemassa akuankkoja.. Kirjaston hoitajakin sanoi, että töihin tullessaan iltavuoron tiesi aina jo ovella koska poikani oli siellä.

Nyt sitten hypättiin taas toiselle puolelle jokea, minun lapsuusmaisemiin ja koulumatkaan.

Kauppa rakennus koulumatkan varrella. Tässä toimi minun lapsuudessa osuuskauppa. Täältä ostin ihkan ensimmäisen nuken omilla rahoilla, jotka ansaitsin omalla työllä n. 6-7v.Se pikkupäkän toiminta lopetettiin ja junarata purettiin. Minä  keräsin niitä ratapultteja ison peltisen kurkkupurkillisen verran, arvatkaapa painoiko se paljon pienissä käsissä?? Mutta sisukkaasti raahasin sen lastin tuonne osuuskauppaan jossa ostettiin romurautaa. Siellä oli vauvanukke jota halajin, se oli neekerinukke ja söpö kuin mikä minun mielestäni (olin ja olen vauvahullu). Muistan kun viimeisillä voimillani käsivarret särkien tömäytin raskaan kurkkupurkin myymälän lattialle, josta kauppias otti sen ja kävi punnitsemassa. En muista paljonko se painoi mutta siitä saamani raha ei ihan riittänytkään nuken ostamiseen, nukke maksoi 6mk ja ratanauloista sain vain 5mk. Minulla alkoi alahuuli väpättämään ja silmät kostua, en saisikaan nukkea.....mikä pettymys kaiken sen vaivan ja raatamisen jälkeen Kauppias (hyvin persoonallinen henkilö) katseli minua hetken ja kysyi että tämän nukenko halusit ostaa? Pystyin vain nyökkäämään kun itketti niin kovasti. Hetken vielä minua katseltuaan yläilmoista hän sanoi myyvänsä sen minulle niillä viidellä markalla. OIETTÄ! Ihanko totta?!? Olin niiiiiiiiin onnellinen saatuani tuon nuken ja tuo nukke säilyi minun lempinukkenani koko lapsuuden. Sääli että se on hävinnyt elämäni matkan varrella.

Tässä kansakouluni jota tahkosin 6 ensimmäistä vuotta. Tänne oli kotoani matkaa n. 3km. ja tuon matka oli kuljettava pyörällä tai jalan säässä kuin säässä, jopa 30asteen pakkasessa.

Minulle ainoa oikea paikka missä suvivirsi on elävä, kunpa vielä joskus pääsisi laulamaan sen tuolla oikeana ajankohtana.

Hautausmaalla käytiin tietysti katsomassa isän ja sukulaisten haudat. Tässä heiijastuksia hautausmaalla olevan sammakkolammen pinnassa. Isäni viimeinen leposija on tämän lammen rannalla.

------------------------------------

Käytiin tällä reissulla myös Korian ABC,llä ruokaostoksilla ja tietysti piti mennä Helsingin villakehräämön tehtaanmyymälään katsastamaan tajonta; ja olihan siellä uusia lankoja mutta pidin itselleni kovan kurin..annoin itselleni luvan ostaa korkeintaan 5 lankakerää....

Tumman punaista Rose mohairia hartiahuiviin (pitää ensin oppia miten sellainen tehdään), Nalle marjaretkeä (meinasin ostaa toisenkin värin mutta toruin itseäni), Jussi sukkalankaa (tarviin saapasukkia) ja toinen uutukainen Nalle aloevera-jojoba lanka unisukiksi. Hohhoijaa...ihan kun noita lankoja ei olis jo ennestään.....

Sitä vaan en tajua miksi se on tehtaanmyymälä kun siellä on kuitenkin tismalleen samat hinnat kuin kaupoissa Kyllä minä miellän tehtaanmyymälän sellaiseksi että siellä myydään edes himpun halvemmalla kuin muualla sillä välikäsiä ei ole.